Mikko Wikman promoted as a Partner and Co-owner of the company

Mikko Wikman NBDG:n osakkaaksi ja osa-omistajaksi.

Mikko Wikman NBDG:n osakkaaksi ja osa-omistajaksi.

NBDG:n alkuajoista lähtien yksi yhtiömme avainhenkilöistä on ollut Mikko Wikman. Wikman tuli NBDG:iin osa-aikaisena työntekijänä, ja työskenteli tapahtumien ja sekä ratasuunnittelun parissa. Vuosi vuodelta hän on pystynyt kasvattamaan NBDG Events -osastoa ensin luomalla sisäistä infrastruktuuria, tapahtumakonsepteja sekä NBDG:n toimintatapoja ja organisoimalla tapahtumia niin tuloksellisesti, että NBDG Events on tällä hetkellä edelläkävijä ja standardeja asettava tapahtumajärjestäjä frisbeegolfmaailmassa.

Vuosi 2022 on merkittävä vuosi yrityksemme historiassa ja luvassa on monella tapaa jännittäviä uutisia, mutta yksi suurimmista on Mikko Wikmanin nosto yrityksen osakkaaksi ja osaomistajaksi.

Wikman jatkaa työtään European Pro Tourin koordinoinnissa, NBDG Events -osaston johtamisessa, NBDG:n henkilöstöhallinnon vastaavana ja yhtiön hallituksen puheenjohtajana.

Tällä ylennyksellä NBDG laajentaa johdon tietotaitoa sekä vastuuta ja avaa lisää ovia tulevaisuuden kehitykselle. Tämä ylennys on myös osa pitkän tähtäimen strategiaa vahvistaa NBDG Events -osastoa yhdessä Mediapalvelujen kanssa, joihin panostamme tulevaisuudessa entistäkin enemmän.

Mikko Wikman - NBDG osakas ja osa-omistaja

 

NBDG (nykyinen virallinen toiminimi Alarauta Oy) on tähän asti ollut perheyritys. Tämä uusi järjestely säilyttää omistuksen perheessä, frisbeegolf -perheessä.

Koska NBDG on yhtä kuin työntekijämme, tämä on myös yksi tapa, jolla haluamme palkita avainhenkilöitämme hyvästä ja pitkäjänteisestä työstä. Odotamme, että tämä ylennys ei ole ainoa NBDG:n tarinassa. Missiomme on toteuttaa unelmia ja luoda elämyksiä sekä radalla että sen ulkopuolella. Jokaisen frisbeegolf-harrastajan unelma on työskennellä frisbeegolfin parissa ja teemme parhaamme luodaksemme mahdollisimman monta työpaikkaa frisbeegolfin ympärille.

Onnittelut Mikko Wikmanille omasta puolestani ja koko Suomen ja Euroopan frisbeegolf-yhteisön puolesta kiitos kaikesta suuresta työstä, jota olet tehnyt frisbeegolfin eteen.

Juha Kytö
Toimitusjohtaja ja osa-omistaja
NBDG / Alarauta Oy

Juha Kytö ja Mikko Wikman Tyyni 2021 palkintojenjaossa.