Okei, vähän raflaava otsikko. Klikinsäästäjä jakaisi linkin sanalla “kameran edessä puhuminen”.

Suurinta osaa muistakin varmasti pelottaa sama asia. Kameralle puhuminen. Tuo maaginen vehje, joka muuttaa jotakuinkin jokaisen käytöstä kun se kaivetaan esiin. Teinitytöillä huulet menee ankalla ja asento näyttää siltä että on maailman jäätävin kusihätä. Meillä muilla ryhti suoristuu ja yhtäkkiä puhutaan kirjakieltä tai ollaan hiljaa kuin suomalaisten kuuluukin olla.

Miksi? En osaa sanoa. Jos osaisin, varmaan voisin tehdä asialle jotain ettei itseäkin pelottaisi.

Kuitenkin oon tässä viime aikoina vlogannut jo melko paljonkin. Jo julkastujen lisäksi taitaa olla 4 jaksoa tällä hetkellä editointipöydällä eli kuvattua on siis tullut. Tästä syystä myös blogissa on ollut hiljaisempaa kun kamera on laulanut niillä hetkillä kun on aika avautua.

Jos nyt joku ei tiedä mitä vloggaaminen tarkoittaa, niin se on bloggaamista, mutta videomuodossa. Mukavaa vaihtelua tekstin lukemiseen, koska saa myös paljon irti itse persoonasta eikä kaikki jää mielikuvituksen varaan. Voisi jopa sanoa että asia on toisinpäin kuin elokuvat vs kirjat, missä oman mielikuvituksen käyttö voi saada saman kirjan tuntumaan aivan eri asioilta joka lukukerralla.

Oon nyt ensimmäistä kertaa myös aika paljon katsellut muiden vlogeja. Suosittuja vloggaajia niin oppimielessä kuin meitä ihan tavallisia kavereita, kuten Mikko Tolonen ja Jyrki “Parolan Sheriffi” Passila, jotka vloggaavat itseäni kiinnostavista aiheista (eli frisbeegolfista, daa). Jos vlogit kiinnostaa niin pistä myös nuo kanavat seurannan alle. Alla Tolosen vlogin aloittamisen haasteista.

Kuten aikaisemmassa kappaleessa kirjoitin, vlogista saa enemmän irti persoonasta. Tämä on yksi syy miks oon ite halunnut tehdä enemmän vlogeja. Uskon että saan ite viestin paremmin ilmaistua just niinkuin sen tarkotan ilmaista videolla, paremmin kuin tekstinä. Vaikka se pelottaa niin ihan omana itsenä on tarkoitus olla kameran edessä. Tässä oon onnistunut yllättävänkin hyvin, vaikka se joku pelko takaraivossa kokoajan onkin.

Kerron nyt myös toisen salaisuuden. En tee näitä blogeja ja vlogeja vain ainoastaan itseni ja niiden terapeuttisen avautumisen vuoksi, vaan tottakai myös lukijoiden/katsojien vuoksi. Sen takia en voi ihan pokkana väittää että “mua ei kiinnosta mitä muut ajattelee” vaan tottakai mun tavotteena on myös pitää lukijat, eli just sut, mukana ja palata aina uudestaan näihin mun julkaisujen pariin.

Tässä kohtaa onkin siis hyvä kysyä, mistä sä tykkäät? Onko sun mielestä blogi parempi alusta? Vai tykkäätkö sä ehkä enemmän vlogeista? Vai onko täydellinen kombinaatio molemmat? Vastaa alla olevaan kyselyyn ja auta mua 🙂

Missä muodossa seuraisit blogia?

    Tässä vähän pohdintaa molempien muotojen hyvistä puolista ja myös niiden yhdistelmästä.

    Esimerkiksi tämä Suomen frisbeegolfliiton uuden toiminnanjohtajan Anniina Ihamäen haastattelu olisi huomattavasti tylsempi tekstimuodossa, eikö? Katso video klikkaamalla.

    No entäpä tämä Ville Kostinin haastattelu Espanjan frisbeegolfista? Videossa saa ihan hyvän kuvan minkälaista siellä on jne. mutta tekstimuotoiseen blogiin saisi paremmin suoria linkkejä ja vinkkejä kuinka suunnitella sinne matkaa. Huomiona tässä vaiheessa, tähän on tulossa blogipostaus jatkoksi, kuinka suunnitella matka Espanjan aurinkorannikolle frisbeegolfaamaan 🙂

    Tässä siis hyvä esimerkki molempien yhdistelmästä, vaikka nyt ei vielä olekaan toteutunut, mutta pian.

    Katso Villen haastattelu alta.

    Kirjoitushetkellä, on tasan 26 päivää, 23 tuntia 57 minuuttia ja 21 sekuntia siihen kun lähden Glass Blown Openiin (ei sillä että jotenkin odottaisin matkaa ja pitäisin kirjaa…) ja tuosta reissusta olisi tarkoitus tehdä vlogia matkan päältä useammankin jakson verran. Sen vertaa en omaa kirjailijan kynää että jotenkin sitä fiilistä ja reissun erinomaisuutta saisin muutettua tekstimuotoon joten tälläisissä on vlog vailla vertaansa. Toki kun vain uskaltaa kuvata ja puhua kameralle myös yksinään julkisella paikalla.

    Pienenä selvennyksenä: Glass Blown Open (eli GBO) on maailman suurin frisbeegolfkilpailu. Se pelataan Yhdysvalloissa, Kansasin osavaltiossa pienessä Emporian kaupungissa ja sen lähikaupungeissa yhteensä 9 eri radalla ja 1600 pelaajan voimin. Oon ollut siellä jo kaksi aikaisempaa vuotta eikä ihan helpolla jätä tuonne lähtemättä. Tapahtuma kestää yli viikon ja siellä on todella paljon kaikenlaista frisbeegolfiin liittyvää toimintaa itse pääkisan lisäksi. Tästä syystä sieltä myös riittää “raportoitavaa” ja varmastikin myös sua kiinnostavaa juttua.

    Tein aloitusvlogissa pienen koosteen viime vuoden GBO:sta mistä mulla oli vähän matskua, tsekkaa se alta. Nämä siis koostettu satunnaisista kuvauksista eikä niinkään vlog -mielessä kuvattu 🙂

    Toivonkin että autat mua ja vastaat tuohon kyselyyn. Kerro missä muodossa sinä haluaisit että blogi/vlogi jatkuisi? 🙂

    Muistathan pistää myös tilaukseen ton mun Youtube -kanavan jos ne vlogit kiinnostaa!

    Kirjoittaja

    Juha Kytö

    Juha Kytö

    Team Natural Born Disc Golfer / Team Dynamic Discs

    Tilaa ilmoitus uusista kirjoituksista

    Jätä sähköpostiosoitteesi alle ja saat aina ilmoituksen kun uusi kirjoitus ilmestyy. Saat vain ilmoituksen uudesta viestistä, ei mainoksia tai myyntisähköposteja.

    Voit tietenkin tilata myös NBDG uutiskirjeen laittamalla raksin kohtaan “NBDG Uutiskirje” jolloin saat myös huipputarjouksetkin ja viimeisimmän tiedon uusista tuotteista suoraan sähköpostiisi.


    Suomeksi

    Aiemmin julkaistuja artikkeleita

    Millainen on mun päivä?

    Millainen on mun päivä?

    Sain vähän aikaa sitten kysymyksen “mitä sä oikein teet päivisin?”. No mitä mun päivään kuuluu? Katsotaanpa, tässä yks mun melko tavallinen sunnuntaipäivä näin talvella.   Sunnuntai 7.1. Aamu alkoi ns. luonnollisella herätyksellä kun 2v tyttäremme Tii heräsi ja...

    read more
    5 suosituinta draiveria 2017

    5 suosituinta draiveria 2017

    Vielä kolmantena listana käydään läpi vuoden 2017 suosituimmat draiverit. Yllättäjiä listalta ei löydy, sillä näistä kiekoista löytyy todennäköisesti sinunkin bägistäsi löytyviä draivereita. Jos ei, niin olisiko syytä löytyä? #5 Dynamic Discs Fluid Felon Myös...

    read more
    5 suosituinta putteria 2017

    5 suosituinta putteria 2017

    Vuosi vaihtui ja päivät pitenevät, pian on jo kesä! Aina pyritään katsomaan eteenpäin mutta vilkaistaanpa vähän taaksepäin tekemällä TOP -listat suosituimmista kiekoista. Aloitetaan puttereista, seuraavassa postauksessa midarit ja kolmantena vielä draiverit. Sen...

    read more
    Elämäsi kokemus

    Elämäsi kokemus

    Tiedätkö miltä tuntuu astella heittopaikalle, oman lempimusiikin soidessa, samalla kun nimesi kuulutetaan kaiuttimista ennenkuin pääset heittämään ensimmäisen heittosi megaluokan tapahtumassa mainoslippujen ja katsojien ympäröimänä? Minä tiedän ja se on aika vertaansa...

    read more
    Kun suunnitelmat muuttuu

    Kun suunnitelmat muuttuu

    Jos tavoitteena on satojen pelaajien massatapahtuma tuhansine oheissilmineen, on aika selvää että mukana on muuttujia melkoisen paljon. Postauksen otsikko "kun suunnitelmat muuttuu" taitaa olla tässä Tyyni -projektissa melkoisen ajaton, mutta tulipa taas...

    read more