The sis: Seuranmestaruus

 

Hei vaan se ois The Sis täällä!

Ajattelin kirjoittaa näin alkajaisiksi kilpailemisesta ja etenkin yhdistä tietyistä kisoista: meijän seuranmestaruuskisoista. Osa lukijoista varmasti on mun kaverina facessa (Kiitos siitä, on ilo tuntea just sut! 🙂 ) ja tietääkin, että voitin ensimmäisen seuranmestaruuteni. Viime vuonna en valitettavasti päässyt mukaan ollenkaan. Ja ne, jotka ei ole mun facekaverina sai juuri lukea siitä! (Kiitos kovasti just sulle, kun luet tätä!) Voidaan aloittaa kiteytyksellä: Miltä tuntuu voittaa seuranmestaruus? No ihan todella hyvältä! Miten se eroaa PDGA-kisan voitosta? Niin, se onkin jo hieman vaikeampi. Mulla kun on uralla jo tähän mennessä niitä hyviä voittoja ja ei niin hyviä voittoja. Totta kai, ainahan se on kiva voittaa – mutta voittoja on monenlaisia. Kyllä mä ihan rehellisesti myönnän, että seuranmestaruuden voittaminen oli hienompaa kuin edellisen PDGA- kisan voittaminen.

Tiedän, että joku ajattelee, että eihän siinä nyt mitään ihmeellistä ollut, kun olin ennakkosuosikkina: onhan minulla selkeästikin parempi rating kuin muilla seuran tytöillä. Totuushan nyt on kuitenkin se, että jokaista pelaajaa määritellään kyseisten taikapisteiden kautta – niin minuakin. Taikapisteitä on 789, jonkun mielestä pitäisi olla enemmän. Vai pitäisikö? Sitä voimme miettiä toisella kertaa. Käydään myös jossain toisessa tekstissä läpi enemmän sitä, millainen mun ”fribaura” on ollut. (Alkajaisiksi voit kurkata tuolta: https://www.pdga.com/player/79903)

Nyt kuitenkin takaisin aiheeseen. Kun minä lähden kisaamaan, niin aina ensimmäinen tavoite on voittaa itseni: pelata tavalla mihin olen tyytyväinen. Minun urheilufilosofiaani kuuluu, että mieluummin vaikka toisiksi viimeinen hyvällä pelillä kuin ensimmäinen huonolla. Se oli myös lähtökohta seuranmestaruuskisoihin. Oli kisa minkäkokoinen tai -lainen tahansa niin eihän siellä radalla ole kuin yksi ihminen, jota vastaan kilpailla: Sinä itse. Se on ainoa asia, mihin voit vaikuttaa. Jos voitat itsesi ja onnistut pelaamaan taitojesi ylärajalla tai edes lähellä sitä, ehkä jopa yli siitä, olet voittaja. Ei mitään väliä mikä on sijoitus- se ei huononna omaa suoritustasi. Totta kai tässäkin lajissa kilpaillaan muita vastaan ja verrataan omaa kehittymistä ja osaamista muihin kyseisenä päivänä ja aikana. Ja kyllä kai kaikki löytää itsensä mieluummin sieltä listan kärkipäästä – lähinnä kai yritän tässä sanoa, että voittamista on erilaista.

Ja miksikö se voittaminen nyt sitten tuntui todella hyvältä? Koska voitin itseni 4 kertaa kilpailun aikana. Kyykkäsin Nikkilässä oikein kunnolla, pakkohan se on todeta – peli oli hakusessa, kroppa ihan lukossa ja ylpeys koetuksella: ei toiminut avaukset, ei lähärit, ei putti. Tuloskortissa +12. Vaan kuitenkin saavuin Söderkullan kartanon neppiradalle hyvillä mielin, taistelutahdolla ja huumorin kanssa suorittaen varsinkin loppuun kohden mallikkaasti. (1.voitto) Seuraava voitto oli Söderkullan radalla. Rata, jossa minulla iskee aina birdiekuume ja jos ei lintuja näy tuloskortissa alkaa jäätävä yliyrittäminen: ei tänään. Solidia par-tuloksen pelaamista kahdella bogiella ja tulos +2 kahden kierroksen jälkeen: Oli muuten ensimmäinen kerta, kun pirkkoja ei näkynyt ensimmäistäkään, mutta sipulia se ei silti vienyt. Superonnistumisiakin tuli, muutama pitkä hyvä putti sisään: Tuloskortissa oma ennätys viikkokisalayoutille. (2. voitto) Seuraavat kaksi voittoa tulikin sitten Sibbellä. Oma ennätys +4 solidilla pelillä (Pari hassattua heittoa, eli varaa jäi parantaa mutta kuitenkin) ilman mitään sen kummempaa: Ohi putteja tuli ja mörriäkin käytiin moikkaamassa. Fiilis? Katossa, vaikka poolikaverit vähän väsykin loppua kohden. (3.voitto) Ja sitten se yksi ainoa heitto, joka pelasti koko mun päivän: 10.väylällä heitetty forelähäri, joka oli ehdottomasti mun elämäni onnistunein yksittäinen foreheitto! (Fore on vasta työn alla, joten tämä voitto tuntui mahdottoman hienolta) Mutkan jälkeen n 20m väylää pitkin, väylän vasemmasta reunasta painoin siis kivan flexiforen truthilla ja kiekkohan löytyi n 9m putilta. (4.voitto)

Entä jos en olisi voittanutkaan? Niin, sitten olisin ollut toinen tai kolmas: pääpointti ei muutu. Fiilis omasta pelaamisesta ei muutu. Koin monta onnistumisen tunnetta, oli hyviä putteja, hyviä lähestymisiä ja hyviä avauksia. Ikinä ennen en ole ollut niin lähellä holaria kuin olin lauantaina Sibben ensimmäisellä väylällä tai heittänyt kyseisellä radalla kisakierroksella kolmea birdietä. Ilo, hauskuus ja itseluottamus: niistähän se hyvä peli rakentuu ja ne kaikki mulla oli. Jäi kyllä ihan jäätävä motivaatiopiikki taas treenaamiseen!

Tuosta vielä loppuun kaikki tulokset: https://discgolfmetrix.com/?u=scorecard&ID=527899

Leave a Comment