Olen Riekkolan Tiina, alkuperäiskainuulainen ja wannabe-oululainen, tosin viimeiset 10 vuotta koti on löytynyt Helsingistä. Ammatiltani olen tutkija ja työskentelen Nesteellä uusiutuvien raaka-aineiden parissa. Frisbeegolfin pariin päädyin vuonna 2013 silloisen mieheni kautta, ja sittemmin laji onkin vienyt aika totaalisesti mennessään.

Edustan Team Natural Born Disc Golferia ja kuulun myös Suomen frisbeegolfliiton naisjaostoon. Pääasiassa vaikutan siis taustalla: järjestämässä kisoja ja tapahtumia sekä avustamalla niissä, ja edistämällä ja kasvattamalla naisten fribaharrastusta Suomessa.

Olen myös mielelläni mukana erilaisissa lajiintutustumistapahtumissa opastamassa ja ohjaamassa aloittelijoita. Taskustani löytyy myös Ohjaaja 1 -pätevyys. Silloin tällöin eksyn myös kisakierroksille, mutta kisaaminen ei ole itselleni se ykköstapa harrastaa lajia – tehtävää riittää paljon muutenkin, ja höntsääminen on ihan hyvä tapa harrastaa. 😉

Minut pyydettiin mukaan Team NBDG:iin keväällä 2015. Olen yksi viidestä alkuperäisjäsenestä ja samalla myös tiimin ensimmäinen naisjäsen. Alunperin tiimi ei ollut niinkään kilpapelaajatiimi, vaan pikemminkin lajin eteen uurastavien ja lajia promoavien tyyppien jengi, ja oma aktiivisuuteni niin seuratyössä kuin junnujen ja naistenkin parissa palkittiin tiimipaikalla.

Alusta asti minulle on ollut tärkeää edistää naisten frisbeegolfin harrastusmahdollisuuksia, ei pelkästään kisojen mutta myös muunlaisten juttujen myötä. Disc Golf Vikingseissä vaikuttaessani olin mukana käynnistämässä naisten omia treenejä ja lanseerasin myös naistenviikon fribailut -konseptin: ajatuksena oli siis järjestää jonkinlaista naiset erityisesti huomioivaa fribatouhua jokaisena naistenviikon päivänä. Tänä vuonna Vikingsit järjestävät naistenviikon fribailuja jo neljättä vuotta peräkkäin, ja idea on myös levinnyt muihin frisbeegolfseuroihin kiitettävästi.

Myös naisjaosto on kannustanut seuroja naistenviikon tapahtumien järjestämiseen. Vuonna 2016 järjestin seuran naisille Viking Ladies on the Road -fribakiertueen, ja vuonna 2017 käynnistimme Kivikko Ladies Cupin, avoin sarja kaikille naisille ja tytöille, joka pyörii Kivikossa tänäkin vuonna, tosin nyt jo uusien innokkaiden fribanaisten toimesta. Pienilläkin teoilla voi siis olla isoja vaikutuksia, ja onnekseni ympärilläni on alusta asti ollut ihmisiä, jotka ovat kannustaneet kertomaan ideat ääneen ja tukeneet niiden toteuttamisessa.

Naisten fribajuttujen lisäksi olen ollut mukana lukuisissa tiimikaverini Samin järjestämissä junnutapahtumissa opastamassa nuorisoa frisbeegolfin saloihin ja erityisesti rohkaisemassa tyttöjunnuja lajin pariin. Tiimimme kasvoi vuoden 2018 alussa, kun entisen Team DGStoren kilpapelaajat liittyivät apinaperheeseen. Oma roolini tiimissä on edelleen sama – touhuan lajin edistämisen, tapahtumien järjestämisen ja naisharrastajien määrän kasvattamisen parissa myös jatkossa.

  

Olla naisena tiimissä on suoraan sanottuna: mahtavaa! En koe, että sukupuolella on niinkään ollut merkitystä, enemmän kyse on siitä että henkilökemiat tiimin sisällä ovat toimineet uskomattoman hyvin ja tiimin jäsenistä on tullut minulle hyvinkin läheisiä ja tärkeitä ystäviä. Mutta hienosti ovat pojat huomioineet, esim. tiimin Järvan reissulla sain ihan asialliset tasoitukset kun kisasimme apinoiden kuninkaan/kuningattaren tittelistä. 😉 Vakavasti puhuen, uskon että koko tiimille on ollut tärkeää, että mukana on myös naisnäkökulmaa, ja että tiimin nimissä on järjestetty tapahtumia ja kisoja erityisesti naisille.

Viime aikoina naisten harrastus- ja kilpailumahdollisuuksiin on alettu kiinnittää enemmän ja enemmän huomiota, joten oma kokemukseni on että naisena lajia on vaivatonta ja leppoisaa harrastaa. Yleisesti ottaen naisten luokkia on hyvin tarjolla kisoissa, tosin pelkän FPO-luokan järjestäminen rajoittaa kyllä vielä aika monen aloittelevamman naisen osallistumista ja tämä olisi järjestäjien hyvä tiedostaa, mikäli kisoihin kaivataan enemmän naisia. Tällä hetkellä naisille järjestetään enemmän omia tapahtumia, kuten aloittelijoiden klinikoita ja Lady Tourin kisoja, joten sikäli olosuhteet ovat varmasti hyvät. Omien kokemusteni mukaan miehet suhtautuvat naisharrastajiin pääosin positiivisesti ja kannustavasti, joten miesvaltaisuuden ei pitäisi olla kynnyskysymys harrastamisen ja kilpailun suhteen. Ainoastaan sellainen pieni haaste kisaamisessa naisilla on miehiin verrattuna, että harvalta radalta tai sen välittömästä läheisyydestä löytyy wc-tiloja, mikä saattaa pahimmassa tapauksessa estää kisaan osallistumisen kokonaan.

Kaipaisin siis lajin pariin lisää naisia ja tyttöjä. Ylipäänsä junioreiden mukaan saaminen olisi tärkeää, ja johdonmukaisen treenaus- ja valmennuskulttuurin rakentaminen lajin pariin olisi iso juttu, sillä tällä hetkellä se puuttuu meiltä ainakin seuratasolta käytännössä kokonaan. Haluan myös tehdä parhaani fribaspiritin ylläpitämiseksi ja levittämiseksi!

Elo-syyskuulle on tulossa vain naisille suunnattu, yksittäisistä yhden kierroksen kisoista koostuva NBDG Ladies Series Etelä-Suomeen.

Muutama erityisesti naisille sopiva kiekkovinkki Tiinalta:

Putti-putteri: L64 Soft Pure – puttaamiseen ja lähestymisiin. Sopivan matala profiili ja soft-muovi tuntuu hyvältä omaan käteen. Ei niin pahaa rollivaaraa, jos kori esim. kiven päällä tai rinteessä.

Midari: DD Prime Proof – alivakaa midari, joka toimii täydellisesti kun kiekon pitää päätyä oikealle. Oma fore on vasta alkutekijöissään, joten tämä toimii antsakiekkona mainiosti.

Draiveri: Westside Discs Air Stag – luottopannu vastatuuleen ja esim. Kivikon väylälle 1. Hyvä liito, ja varma feidi vasemmalle. Vain jos tuuli on luokkaa Tyyni (eli myrsky), pitää bägistä kaivaa vakaampaa ja/tai raskaampaa kiekkoa.

Tutustu NBDG:n naisille suunnattuun kiekkovalikoimaan täältä.

Muut tiimin naisjäsenet ovat Niina Koskenmäki, Susanna Lindqvist ja Marika Salmi.

Suomen frisbeegolfliiton naisjaosto

SFL:n naisjaosto pyrkii edistämään naisten frisbeegolfharrastusta Suomessa kannustamalla naisia mukaan ja seuroja järjestämään naisille suunnattuja tapahtumia. Naisjaosto ei varsinaisesti järjestä aktiviteetteja, mutta se tiedottaa tapahtumista, kertoo vinkkejä tapahtumien järjestelyyn ja uutisoi Suomen kärkinaisten kisamenestyksestä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Suunnitelmissa on myös TD-kurssin järjestäminen naisille, jotta saadaan lisää naisia järjestelyporukoihin ja sitä kautta enemmän sellaisia tapahtumia tarjolle mitä naiset kaipaavat.

Jos sinulla on vinkkejä/toiveita Naisjaostolle, ota yhteyttä esimerkiksi Facebookin kautta.

Kirjoittaja

Tiina Riekkola

Tiina Riekkola

Team Natural Born Disc Golfer

Olen Riekkolan Tiina, alkuperäiskainuulainen ja wannabe-oululainen, tosin viimeiset 10 vuotta koti on löytynyt Helsingistä. Ammatiltani olen tutkija ja työskentelen Nesteellä uusiutuvien raaka-aineiden parissa. Frisbeegolfin pariin päädyin vuonna 2013 silloisen mieheni kautta, ja sittemmin laji onkin vienyt aika totaalisesti mennessään.

Edustan Team Natural Born Disc Golferia ja kuulun myös Suomen frisbeegolfliiton naisjaostoon. Pääasiassa vaikutan siis taustalla: järjestämässä kisoja ja tapahtumia sekä avustamalla niissä, ja edistämällä ja kasvattamalla naisten fribaharrastusta Suomessa. Olen myös mielelläni mukana erilaisissa lajiintutustumistapahtumissa opastamassa ja ohjaamassa aloittelijoita. Taskustani löytyy myös Ohjaaja 1 -pätevyys. Silloin tällöin eksyn myös kisakierroksille, mutta kisaaminen ei ole itselleni se ykköstapa harrastaa lajia – tehtävää riittää paljon muutenkin, ja höntsääminen on ihan hyvä tapa harrastaa. 😉

Tilaa ilmoitus uusista kirjoituksista

Jätä sähköpostiosoitteesi alle ja saat aina ilmoituksen kun uusi kirjoitus ilmestyy. Saat vain ilmoituksen uudesta viestistä, ei mainoksia tai myyntisähköposteja.

Voit tietenkin tilata myös NBDG uutiskirjeen laittamalla raksin kohtaan “NBDG Uutiskirje” jolloin saat myös huipputarjouksetkin ja viimeisimmän tiedon uusista tuotteista suoraan sähköpostiisi.


Suomeksi