Vuosi 2026 tuo muutoksia osallistumismaksuihin
Suomen frisbeegolfliiton syyskokous päätti marraskuun alussa, että SFL:n pelaajakohtaisiin käsittelykuluihin tulee yhden euron korotus jokaisella kilpailutasolla. Myös SFL:n kilpailulisenssien hinnat nousevat vuonna 2026. Aikuisen kilpailulisenssin hintaa korotetaan 8 eurolla ja juniorin 4 eurolla.
Käsittelykulujen ja lisenssihintojen korotuksilla liitto pyrkii kompensoimaan PDGA:n korottamia pro-pelaajien jäsenmaksuja sekä valuuttamuutosta Euroopan osalta dollareista suoraan euroihin.
Vuonna 2026 SFL:n kilpailukäsittelykulut per osallistuja ovat:
"Kukin SFL:n alaiseen sanktioituun kilpailuun osallistuva maksaa kilpailunjärjestäjälle osallistumismaksun lisäksi 1,50–5,00 euron suuruisen käsittelykulun kilpailutyypistä riippuen. SFL laskuttaa nämä käsittelykulut edelleen kilpailunjärjestäjiltä sanktiointimaksujen yhteydessä. Käsittelykulumaksulla on tarkoitus kattaa liiton alaisen kilpailutoiminnan päivittäisrutiineista, koordinoinnista ja kehittämisestä koituvia kuluja sekä kilpailunhallintajärjestelmän kulut", liitto kertoo.
Käsittelykulujen korotuksien myötä NBDG on päättänyt muuttaa osallistumismaksujen rakennetta 1.1.2026 alkaen. Muutoksella pyritään lisäämään läpinäkyvyyttä, jotta osallistuja on paremmin tietoinen siitä, mitä hän maksaa järjestäjälle ja mitä mahdollisille kolmansille osapuolille, kuten liitolle. Jatkossa jokaisen kilpailun tiedoissa ilmoitetaan varsinainen osallistumismaksu, johon lisätään NBDG:n verkko- tai liikuntaetukaupassa automaattisesti kilpailutason mukainen SFL:n käsittelykulu sekä verkkokaupan palvelumaksu.
Esimerkiksi NBDG Winter Tourilla osallistumismaksu on Kukonkoivun osakilpailusta lähtien 12,90 € (sis. alv 13,5 %). Riippuen osallistujan valitsemasta maksutavasta osallistumismaksuun lisätään automaattisesti joko NBDG:n verkko- tai liikuntaetukaupassa SFL:n pelaajakohtainen C-tierin käsittelykulu 3,41 € (sis. alv 13,5 %) ja verkkokaupan palvelumaksu 3,50 € (sis. alv 25,5 %). Osallistumismaksua ei siis voi maksaa ilman näitä kuluja.
Jatkossa kilpailun payout lasketaan aina varsinaisesta kilpailun tiedoissa ilmoitetusta arvonlisäverottomasta osallistumismaksusta. Alv 13,5 % vähennetään siis osallistumismaksusta ennen lopullisen payoutin laskemista. Verkko- tai liikuntaetukaupassa automaattisesti lisättävät kulut tai palvelumaksut eivät sisälly kilpailun osallistumismaksuun ja/tai payoutiin ollenkaan, vaan ne ovat kokonaan kolmansien osapuolien läpimenoeriä.
Muutos vaikuttaa pienesti myös NBDG Winter Tourin payoutiin. Kukonkoivun osakilpailusta lähtien jokaisesta osallistumismaksusta menee 35 % (aiemmin 30 %) kiertueen luokkakohtaiseen palkintopottiin, jotta payoutin euromääräinen osuus säilyy samana läpi koko kiertueen (= 4,00 € per pelaaja).
1.1.2026 alkaen varsinaisen rekisteröitymisen päättymisen jälkeen myös kaikista jälki-ilmoittautumisista peritään 5 euron lisämaksu. Tällä muutoksella pyritään kannustamaan pelaajia vahvistamaan paikkansa ajoissa, jotta järjestäjän manuaalinen työ ennen h-hetkeä saadaan minimoitua. Jälki-ilmoittautumismaksu ei koske rekisteröitymisen päättymisen jälkeen jonosta nousevia pelaajia.