Kun hurahtaa johonkin tosi syvälle, ei innostuksella ole rajaa. Haluaa tehdä kaikkea mahdollista innostuksen aiheeseen liittyvää, osallistua, kehittää, viedä asioita eteenpäin. Jossain vaiheessa saattaa tulla stoppi. Ei ehdi tai jaksa tai ei enää vain kiinnosta. Viimeistään silloin on aika miettiä tovi, mitä oikeasti haluaa tehdä. Mulla tämä vuosi on ollut se tovi.
Vuodesta 2011 on tullut puuhattua kaikenlaista frisbeegolfin parissa. Puuhat eteni siihen pisteeseen, että olin mukana oman seurani hallituksessa, Suomen Frisbeegolfliiton naisjaostossa, NBDG:n Team Managerina, mukana järjestämässä lukuisia frisbeegolfkilpailuita sekä aika paljon muuta lajiin liittyvää. Sen lisäksi kilpailin, tänä vuonna tosin vähemmän kuin aiemmin. Tän vuoden alussa kaiken lisäksi mä hurahdin taas. Päivätyössä toimenkuva muuttui ja vetää mukanaan enemmän kuin todennäköisesti ikinä ennen.
Kuluneen vuoden aikana havahdutti väsymys ja aikaansaamattomuus sellaisissa asioissa, jotka olisi aiemmin hoitanut kunnialla. Keskity niihin asioihin, jotka oikeasti kiinnostaa ja joissa pääset kehittymään! Priorisoi. Sun ei ole pakko osallistua kaikkeen vaikka kuinka haluaisitkin.
Mitä mä haluan tehdä? Mä haluan keskittyä NBDG:n toimintaan ja sen kehittämiseen sisältäen tiimin luotsaamisen ensi vuonna paremmin kuin koskaan ennen. Mä haluan keskittyä mun upeeseen päiväduuniin sisällöntuotannon parissa. Mä haluan oppia lisää valokuvauksesta ja videokuvauksesta. Mä haluan kehittyä frisbeegolfissa. Mä haluan luovaa luppoaikaa.
Mikä mua estää tekemästä sitä mitä mä haluan tehdä? Sellaiset asiat, joita mä en halua tehdä ihan niin paljon. Se ei tarkoita, etten kokisi niitä tärkeiksi vaan sitä, etten pysty syystä tai toisesta antamaan niihin 100% panostusta. En halua tehdä asioita puolella teholla. Tämä tarkoittaa sitä, että varmaan ensimmäistä kertaa ikinä sanon ei frisbeegolfille. Luovun vapaaehtoisista luottamustehtävistä ja karsin muitakin osa-alueita sen takia, että voin hoitaa aiemmin mainitut valitsemani painopistealueet niin hyvin kuin mahdollista. Kilpailen ensi vuonna vähemmän ja keskityn isompiin kilpailuihin. Varaan aikaa treenille ja myös höpöhöpöheittelyile.
Kun kuviot ja omat tavoitteet on itselle kristallinkirkkaita, on ne helpompi saavuttaa. Jos mukana on yhtään harmaita alueita, se vaikeuttaa haluttuun lopputulokseen pääsemistä. Panos frisbeegolfin parissa ei vähene – keskittämällä se tehostuu.
Tämän ei ole tarkoitus kiinnittää huomiota siihen mitä valintoja mä olen tehnyt vaan siihen mitä sä teet. Muista säkin ottaa itsellesi luovaa luppoaikaa ja funtsi mikä on sun juttu.
Kirjoittaja
Marika Salmi
Team Manager / Team Natural Born Disc Golfer
Olen Masters-ikää lähestyvä frisbeegolfaktiivi Hyvinkäältä. Olen toiminut lajin parissa vuodesta 2011. Alkuun frisbeegolfin harrastajana ja nykyisin kilpapelaajana sekä sivutoimena. Haluan omalta osaltani olla mukana edistämässä frisbeegolfia niin harrastuksena kuin kilpaurheiluna.
Edustan Team NBDG:tä ja Disc Golf Hyvinkää ry:tä. Tukijoihini kuuluu myös Kehonhuolto Jumissa Oy. Mieheni kanssa kerromme frisbeegolfin täyteisestä elämästämme
Couple under Par:n nimissä mm. Facebookissa.